Ylösnousemuskappeli
Tyttösenä 1970-luvun jälkipuoliskolla pääsin vaarini Toivon mukana hautajaisiin, ensimmäisiin ikinä. Köröttelimme vaarin vihreällä Vauxhall Vivalla (Vauxhall Vaiva, muisti isäni aina sanoa) Turun hautausmaalle siunauskappeliin. Tummiin pukeutuneet ihmiset olivat minulle vieraita, heidät olen unohtanut jo aikaa sitten. Vainajaakaan en tuntenut. Mieleeni jäivät sen sijaan siunauskappelin valtavankokoinen lasiseinä ja valo, joka leikitteli varjojen kanssa betoniseinillä. Tänä kesänä …