Raparperi on vallannut Ruusutien kasvimaan nurkasta palttiarallaa kolmisen neliömetriä kasvutilaa itselleen. Minä en ole moisesta moksiskaan, antaa vaan rehottaa, sillä olen kovin tykästynyt kaikenlaisiin raparperiherkkuihin: hilloon, meheviin piirakoihin, kirpakkaan mehuun, kiiltävään kiisseliin ja aivan lyyrilliseksi minut saa raparperista tehty vatkapuuro. Slurps.
Kotona asettelen maljakkoon pontevaa kasvunvoimaa eli raparperin rapsakoita varsia ja komeita lehtiä. Varren punertava tyvi, joka vihertyy ylöspäin noustessa, viittaa siihen, että meidän raparperimme on lajikkeeltaan Queen Victoria, maamme yleisin puutarharaparperi.
Luonnonvarakeskus etsintäkuulutti vanhoja raparperejä ja melkein neljäsataa kämmenenkokoista näytettä analysoitiin huolella. Geeniperimä paljasti, että kasvimailla, pihan perillä ja navetan seinustoilla kasvavista Rheum x hybridumeista yli 60 % on samaa kantaa eli Victoriaa. Savimaassa viihtyvää satoisaa kasvia on ollut helppo jakaa naapureille ja kylässäkävijoille.
Uralilta löydettyä villiä tatarkasvia pidettiin tehokkaana lääkekasvina ja sitä tuotiin Eurooppaan Volgajokea eli ’barbaarien jokea’, Rha Barbarum, pitkin. Tästä reitistä juontuu raparperin latinankielinen nimi Rheum rhabarbarum.
Meillä Suomessa raparperia viljeltiin jo 1700-luvulla, mutta silloin siitä tehtiin lääkettä, laksatiivia. Sokerin käytön yleistyminen 1800-luvulla kesytti kirpakan raparperin koko kansan herkuksi.
Kasvimaan tuliainen levittää vehreyttä keittiössämme, mutta muutaman päivän kuluttua varret pehmenevät ja ylväät lehdet nuokkuvat; on aika päättää, miten edetä.
Tänä alkukesänä seuraava siirto on useasti löytynyt Anni Arron kahvilaherkkujen keittokirjasta. Anni Arro on virolainen ravintoloitsija, ruokakulttuurin edistäjä ja TV-kokki. Annilla on Tallinnan Telliskivessä ravintola Kukeke ja kauppakeskus Solariksessa Kohvik Komeet, joissa molemmissa olen käynyt.
Vähintäänkin yhtä makoisia kuin näiden ravitsemusliikkeiden valmiit tarjoamukset ovat Annin reseptien mukaan leivotut herkut ja erityisesti raparperi-marenkikakku. Kakussa on kolme erilaista kerrosta ja suuntuntumaa: murotaikinatyyppinen pohja, mehukas raparperinen keskikerros ja pehmeä höttöpäällys marengista.
Raparperi-marenkikakku Anni Arron tapaan
Pohjataikinan reseptin olen napannut netistä haulla ’shortbread dough’:
5 1/2 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl voita kuutioituna
2 rkl sokeria
1 rkl kuohukermaa
2 tl sitruunamehua
1 tl suolaa
Vaivaa kaikki ainekset yleiskoneella tai sekoita käsin kunnes taikinasta tulee kiinteä möykky.
Painele 300 g taikinaa voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. (Taikinaa jää melkein toinen mokoma, joten voit leipoa kaksinkertaisen annoksen kakkua tai vaikka pakastaa taikinan toisen puolen seuraavaa kertaa varten.)
Paista 5 min 200 asteessa uunissa.
Täyte:
500 g raparperia kuorittuna ja pätkittynä
100 g fariinisokeria
2 rkl maissitärkkelystä tai perunajuhoa
1 tl kanelia
100 g mansikoita puolitettuina
60 g marsipaania raasteena (mikä ettei, raasta runsaammin, jos pidät kovasti marsipaanista)
Sekoita keskenään ja laita esipaistetulle taikinapohjalle.
Sekoita vielä keskenään ja kaada raparperipalojen päälle:
4 keltuaista
2 dl kuohukermaa
2 rkl vehnäjauhoa
Paista 30 min 200 asteessa uunissa.
Marenki:
Vatkaa 4:ää valkuaista jonkin aikaa.
Lisää 150 g sokeria ja vatkaa edelleen, kunnes vaahto on kiiltävää ja kovaa.
Marenki tulee koko uunista otetun komeuden päälle. Itse laitoin valkuaisvaahdon pakastuspussiin ja leikkasin pussin kulmaan reiän, josta sitten pursotin koristeellisen kerroksen. Toki marengin voi vain levittää ja tehdä vaikka aaltoja tai muita muotoja sen pinnalle.
Paista vielä 150 asteessa 10 min kunnes marenki saa hieman väriä.
Makoisat ja terveelliset kyytipojat kakulle ovat maitopohjaiset vaniljakastike ja vaniljajäätelö.
Raparperin sisältämä oksaalihappo sitoo ruoansulatuksessa kalsiumia. Jos kalsiumia on ravinnossa liian vähän, elimistö ottaa sitä luustosta, mikä kasvattaa osteoporoosiriskiä. Tosin muutama herkkuhetki silloin tällöin ei ole haitallista.
Kiinassa ja Mongoliassa raparperinjuurta käytettiin vatsalääkkeenä jo 5000 vuotta sitten. Sieltä se ja muut kallisarvoiset itämaiset hyödykkeet kulkeutuivat kauppiaiden matkassa 1200-luvulla silkkitietä pitkin Smyrnan ja Aleppon kautta Eurooppaan.
Meidän puutarharaparperissamme on mm. kaliumia, mangaania, kalsiumia ja c-vitamiinia. Merkittävin terveydellinen vaikutus tällä vanhalla aasialaisella vihanneksella taitaa kuitenkin olla herkkuhampaani kolotukseen. Siihen Annin raparperi-marenkikakku tarjoaa suloista lääkettä.